Hajuaisti, Homekoira, Homekoirapalvelu, Homekoira Ilon hajuerotteluharjoitelua, Mäntsälä, Uusimaa, Päijät-Häme
Homevahti Ilon hajuerotteluharjoitelua

Koiran hajuaisti on ylivertainen ihmiseen verrattuna. Koiralla on hajusoluja noin satakertainen määrä ihmiseen verrattuna. Keskikokoisen koiran hajupinta on kooltaan noin 150 m² ja koostuu noin 220 miljoonasta hajusolusta, kun vastaavasti ihmisen hajupinta on 5 cm² koostuen noin 5 – 7 miljoonasta hajusolusta.

Hajuaistin suurin ero ihmisellä ja koiralla on, että koira kykenee:

  • havaitsemaan äärimmäisen heikkojakin hajuärsykkeitä
  • havaitsemaan lukemattoman määrän hajuja ja erottamaan ne toisistaan
  • painamaan muistiinsa hajuja ja tunnistamaan ne vielä vuosienkin jälkeen
Hajuaisti, Homekoira, Homekoirapalvelu, Homevahti, Homekoira Mocca, Mäntsälä, Uusimaa, Päijät-Häme
Homevahti Mocca hajulla

Vahvaan hajuaistiin liittyy siis myös erittäin tarkka hajumuisti. Koirat saattavat esimerkiksi muistaa hajun perusteella vuosia sitten kohtaamansa ihmisen, jonka kanssa ovat olleet lähekkäin vain vähän aikaa.

Koiran ylivertaista hajuaistia käytetäänkin nykyään laajalti poliisien ja muiden viranomaisten apuna.

Koirat etsivät mm. huumeita, pommeja, aseita, ruumiita, miinoja, ihmisiä, eläimiä, homeita, lahosieniä ja vaikkapa kanttarelleja.

Koiria koulutetaan myös esim. haistamaan ja ilmaisemaan esim. syöpää tai alhaista verensokeria. Koiralle siis ei ole eroa sillä mitä hajua se koulutetaan etsimään.

Homevahti, Homekoira Pata, Mäntäsälä, Uusimaa, Päijät-Häme
Homevahti Pata työssään

Etsintä on sille työtä ja se ilmaisee löytönsä aina yhtä iloisena välittämättä siitä mitä se sen pitää löytää.

Hajuaisti, Homekoira, Homekoirapalvelu, Homevahti, Homekoira Pata harjoittelee, Mäntsälä, Uusimaa, Päijät-Häme
Homevahti Pata harjoittelee

Myöskään koiran rodulla ei ole suurta eroa hajuaistiin.

Takaisin tietosivulle

Hometarkastus hinnasto

Etusivulle